tiistai 12. maaliskuuta 2013

tänään

olen onnellinen kauniista mekostani. Ja siitä, että lapselleni on löytynyt kiva harrastus.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tänään

olin onnellinen kauniista säästä, siitä että esikoinen on oppinut hiihtämään ja juoksulenkistä.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Alkuviikko

on ollut todella kiireistä muuton kanssa. Olen joka päivä ollut onnellinen siitä, että mieheni kanssa emme kuitenkaan riitele ja olemme saaneet paljon yhdessä aikaan. Tuntuu, että kerrankin onnistumme olemaan toistemme tukena emmekä kaada omaa stressiämme toistemme niskaan.

maanantai 28. tammikuuta 2013

lauantai 26. tammikuuta 2013

Pe ja La

Eilen olin onnellinen siitä, että lapseni esiintyi koulussa niin reippaasti ja hammastarkastuksesta tuli puhtaat paperit. Lisäksi olin onnellinen mukavasta illasta mieheni kanssa kun lapset menivät kerrankin nukkumaan ajoissa ja saimme viettää aikaa illalla kahdestaan.

Tänään olen onnellinen mukavan tasapainoisesta päivästä. Ulkoilusta, lattesta ja lounaasta ystäväpariskunnan kanssa lasten ollessa harrastuksessa yhtä aikaa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Torstai

eilen olin onnellinen hyvästä lounaasta ja valkoviinistä mieheni kanssa:) taas. Ja siitä, että jaksoin puuhailla lasten kanssa illalla paljon juttuja, joten he eivät katsoneet paljon televisiota.

Tänään olen onnellinen joogasta ja siitä, että aamu sujui ilman rähinöitä.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Nyt ja eilen

Nyt olen onnellinen onnistuneesta joogatunnista. Selvästi olo on joka kerta onnellinen tunnin jälkeen, jota tätä pitäisi varmasti tehdä enemmän. Olen onnellinen myös lounaasta ystävieni kanssa ja uudesta joogamattolaukustani.
Eilen olin onnellinen ainakin siitä, että saimme viettää miehen kanssa aikaa kahdestaan ilman lapsia.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

lauantai 19. tammikuuta 2013

Eilen

olin onnellinen ihanasta illasta ystävien kanssa ja hyvästä ruuasta. Ja onnellinen siitä, että esikoinen esitti koulun näytelmässä oman osansa niin reippaasti ja kovalla äänellä.

torstai 17. tammikuuta 2013

Eilen

olin onnellinen hyvin menneestä joogatunnista ja siitä, että kuopus jäi hyvillä mielin päiväkotiin.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Tiistai

Olen onnellinen vapaapäivästä ja maukkaasta hampurilaisateriasta ja oluesta sen kanssa.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Maanantain mietteet

Tänään olen onnellinen siitä, että löysin kadonneet lapaset päiväkodilta ja esikoisen rukkasen kadun varren tolpasta. Nyt huomaan myös miten paljon helpompi olisi valittaa, koska useampikin asia on mennyt ei ihan niin kuin pitäisi. Mutta pitäydyn uuden vuoden lupauksessa ja en kirjaa negatiivisia ajatuksia tänne.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntai

Olen onnellinen siitä, että prosecco on niin halpaa ja hyvää tälläisen kaaospäivän illassa.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Lauantai-illan mietteet

Tänään olen onnellinen, että olen saanut mahdollisuuden olla kotona kolme vuotta ja pitää taukoa työelämästä. Lisäksi olen onnellinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden asua tämän ajan Suomen ulkopuolella. Olen onnellinen, että olemme saaneet paljon uusia ystäviä ja saaneet viettää nämä vuodet yhdessä.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Perjantai

Olen onnellinen siitä, että kaksivuotiaamme sai päiväkotipaikan mukavasta päiväkodista. Alueellamme päiväkotipaikat ovat tällä hetkellä kiven alla ja näin taitaa tilanne olla suuressa osassa Helsinkiä. Ykkösvaihtoehtoon muutaman sadan metrin päästä kotoa ei tyttö vieläkään päässyt, mutta tähän ollaan nyt tyytyväisiä.

torstai 10. tammikuuta 2013

Torstai

olen onnellinen siitä, että kirjoitukseni tuli painosta ja sain postissa tekijänkappaleita kotiin.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Nyt

olen onnellinen siitä, että söin hyvän lounaan mangokeittoineen. Lohta ja risottoa. Nam.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tänään

olen onnellinen lounaasta ja sen jälkeisestä ajasta kotona miehen kanssa. Lisäksi olen onnellinen onnistuneesta joogatunnista.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tänään

olen onnellinen siitä, että pääsen mieheni kanssa kahdenkeskiselle lounaalle. Ja Dolce Gusto nappikahvista.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Nyt

olen onnellinen siitä, että jaksoin juosta 15 kilometriä helposti. Ja sain kuopuksen helposti yöunille.

Aloitus



Uuden vuoden haasteena oli listata tähän joka päivä asioita, joista olen tänä vuonna onnellinen tai kiitollinen. Koska en päässyt koneen ääreen aiemmin kuin tänään, aloitan vasta nyt. 


1.1.2013

Olen onnellinen hyvistä ystävistä, joiden kanssa juhlia uutta vuotta

2.1.2013

Olen onnellinen vanhan ystävän kohtaamisesta olut-lasin äärellä.

3.1.2013

Olen onnellinen siitä, että pääsen perheeni kanssa laivamatkalle ja kaikki sujuu hyvin.

4.1.2013 

Olen onnellinen, että saan viettää vielä kuukauden tässä ihanassa kaupungissa.

5.1.2013

Olen onnellinen onnistuneesta kotiinpaluusta sekä hyvästä jooga-tunnista.